keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Ilmanvaihtokone

Tilojen suunnittelu ja dimensiointi on melkoisen hankalaa yleisesti ja erityisesti tiloista, joista ei ole niin kiinnostunut, tulee hieman toissijaisia suunnittelupöydällä. Näin kävi myös teknisen tilan suhteen. 

Ihan ensimmäisenä jouduimme toteamaan jo heinäkuussa, ettei siihen tilaan mahdu sähkökaappia. Elokuussa tuli tiukka uudelleen suunnittelu, että saatiin maalämpöpumppu, vesivaraaaja ja ilmanvaihtokone mahtumaan tekniseen tilaan, ainakin teoreettisesti piirustuksissa.

Nyttemmin, viikolla 51, Jarmo Enberg teki joulun ihmeen. Hän mahdutti metrin leveän Enervent Pelican koneen metrin tilaan, joka oli suorituksena kuin sukan jalkaanlaitto. Muutaman kulman ja vendan kautta, juuri kohdalleen omalle paikalleen. Valtavan hieno suoritus.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Kattoturvaa

Olimme törmänneet messuilla muutamiin kattoturvatuote toimittajiin. Pelkästään aihealueen nimike on melkoisen tylsä ja innostus aiheeseen ei ollut artistillakaan kovin korkealla.

Otepestin kautta sain kuitenkin suosituksen muutamaan kaveriin ja niiden kolmen eri soiton jälkeen olin 100% vakuuttunut Pisara Steel valinnasta. Esa Jaskari vakuutti meidät valtavalla energialla ja erittäin positiivisella otteella. Into on ainoastaan lisääntynyt projektin myötä. Asiantuntemuksen, osaamisen ja energian yhdistelmä on saanut meidät tosi onnellisiksi. 

Esa on toimittanut meille perinteisten kattoturvatuotteiden: talotikkaiden, lumiesteiden ja kattosiltojen lisäksi sadevesijärjestelmät, piipun juuripellityksen, myrskypeltin ja seinämuurien peltien lisäksi talon ikkunapellitykset ja myöhemmin on tulossa vielä koko terassin sivupellitykset.

Säilytyskalusteiden valinta

Olimme valineet aiemmin Puustellin keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden toimittajaksi. 

Olimme nyt miettimässä makuuhuoneiden ja muiden tilojen säilytyskalusteita. Käväismme syksyllä Habitare messuilla ja kyselimme myös melko monelta toimittajalta näkemyksiä ja joiltakin tarjouksia.

Erityisen valovoimaiseksi osoittautui sankaritar Tiina Ojainmaa Puustellista. Hänellä oli jo varmasti myös kotikenttäetua, koska hän oli oppinut tuntemaan koko perheen makua ja mieltymyksiä matkan varrella keittiösuunnittelussa.

Erityisesti innostuimme hänen tavastaan yhdistää käytännöllisyys ja laatu. Muutaman keskustelun jälkeen saimme oivat ratkaisuehdotukset, jotka nyt sitten saamme toteuttaa helmikuussa, kun kalusteet saapuvat talolle.

Vuokraajan etu

Olemme olleet erityisen tyytyväisiä koneiden, laitteiden, telineiden ja muiden rakennustarvikkeiden vuokratarjonnasta.

Kun teimme Ramirentin kanssa sopimuksen, olin jotenkin miettinyt, että tarpeita olisi telineet ja rakennustila.

Otepestin pääsankari Jaan on tilannut Ramirentilta jos jonkinmoista tarpeellista konetta ja laitetta. Tämä on ollut ihan artistin pelastus. Ensinnäkin henkilö, joka tietää, mitä tarvitaan ja osaa proaktiivisesti tilata ja vuokraaja, jolta löytyy varastosta ihan mitä vain osaa toivoa. 




Valtava määrä tillbehöriä; on alakeskusta, kumikaapelia, vibraa, tärytintä,  rakennuslämmitintä, teollisuusimuria, kosteudenpoistajaa, telinettä x, y, z pyörillä ja ilman, holvikaarta, kipsilevynostinta jne. Upeinta ollut logistiikka. Tavarat saanut heti, ehjänä, kuljetettuna ja poisvietynä, aina oikeaan tarpeeseen oikean ajan. Tässä kohtaa on artistia hymyilyttänyt.

Kattojen alaslaskut

Joulukuu on mennyt melko fokusoidusti kattojen laskujen valmistelussa ja kipsilevyjen asentamisessa. Kirjoittelu on jäänyt minimiin, eli loppunut kokonaan. Johtuuko yleisestä väsymyksestä, kaamoksesta, työkiiireistä vai etenemisen hitaudesta/ yksitoikkoisuudesta - vaikea sanoa, mutta hiljaista on ollut.

Kattojen koolaukseen on mennyt noin kilometrin verran kertopuuta 42mm*66mm. Melkoisen kova nippu kivitaloon. Sen lisäksi tuli tilattua rajusti kipsilevyä kokoa 2500 ja 3000. Kipsilevyruuveja on mennyt noin 15.000 kpl. HUH.

Tämä kattojen lasku- ja sulkemisvaihe on muutenkin kuluttanut rakentajan kärsivällisyyttä. Päivittäin on ollut jokin läpimenoreikä aina poraamatta tai sähköjohto vetämättä, mutta aina on sisätyöporukalla tai sähköryhmällä yksi sormi osoittamassa naapuria - todellisuudessa 4 osoittaa itseä kohti. Raskas vaihe ja työn eteneminen hidastunut yhteistyön puutteesta. Valitettavasti artisti itse ollut pahasti työmatkoilla ja näiden ryhmien virtuaalijohtaminen tulee onnistumaan paremmin 2040 luvulla.

Sisätyöryhmä on koolannut kaikki huoneet lukuunottamatta olohuonetta ja ruokatilaa, joissa katto jää välittömästi eristeen jälkeen. Huolellista ja hyvää jälkeä. Kertopuut on isketty betoniseinään kiinni pikanauloilla ja kertopuut toisiinsa kiinni yleisruuveilla.

Rakennuksessa on lämmintä sitten viikon 48 ja timpurit työstävät T-paidat päällä Makita radion syytäessä radiocityn raskasta rockia nupit kaakossa.

Kipsilevyjen asennus sujuu, tosin hitaasti, yhden miehen mallilla, jolloin apuna on kipslevynostin. Kun Olohuomne ja ruokailutilatila levytettiin työssä oli kaksi sankaria. Kahden miehen voimin tehtiin tuplalevytys eli päivässä sepät niittasivat 100 m2 kiinni kattoon - melkoisen kova suoritus.