sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Loppuarvostelu osa2

Pääurakoitsija Otepest / Jaan Väär on ollut kautta linjan painonsa arvoinen kultaa. Jaanin kanssa teimme sopimuksen jo ennen rakennekuvien valmistumista ja varsinainen urakka alkoi heinäkuussa 2014. Jaanin tyyli sopia asioista, hoitaa kaikki asiat ajoissa ja sovitun mukaisina ja positiivinen asenne "ei ole ongelmia" tyyliin kantoi koko rakennusprojektin ajan. Erittäin hyvää jälkeä syntyi joka urakan vaiheessa. Heidän kanssaan oli helppo sopia myös tuntitöinä tehtävistä lisätöistä, joita jatkui vielä 2015 kesälläkin pihan rakentamisessa. 

Asioiden helppohoitoisuus oli meille yksi parhaista Jaanin avuista. Hän tilasi kaikki materiaalit, tarvittavat koneet ja telineet sekä tarvittavat erikoistyöt, kuten nostot, timanttiporaukset, peltityöt jne. Artistille tällainen palvelu on erinomaista. Noiden töiden arvo nousee esille parhaiten, jos joutuu tilaamaan edes yhden työsuorituksen itse. Yksityiskohtien määrä, tarvittavan tiedon määrä ja ajankohdan suunnittelun oleellisuus yllättää lähes jokaisen rakentajan. 

Sähköurakoitsija Dacaray / Jouko Niemelä hoiti työnsä ihan OK. Urakan aikana urakkaan kuulumattomien asioiden määrä yllätti meidät ja välillä tuli kaduttua melko lailla, että olisi pitänyt olla jokin asiantuntija mukana sähköurakka sopimusta tehdessä. Urakkaan kuulumattomien töiden määrä oli lähes 30% yli urakkaosuuden, joka olikin ainoita kohtia, joka tuhosi budjettimme. Sähkömiehen rooli on rakennusprojektin aikana melko lailla kokonaisvaltaisin aikataulun suhteessa. Se alkaa samalla hetkellä kun aletaan tekemään perustuksia ja jatkuu pitkälle asumisen kanssa. Vieläkin on viimeiset merkinnät sähkökaapissa tekemättä.

LVI-urakoitsija Espoon Lvi-Palvelu / Jarmo Enberg oli suositusten mukainen mies. Hänen erittäin positiivinen työotteensa ja samalla työsuoritusten ripeys teki hänet yhdeksi helpoimmista ja toivotuimmista suorittajista. Jarmo tuli tontille pyyntöjen mukaan, hoiti hommat erinomaisesti. Kommunikointi oli kokonaisvaltaisen helppoa. Vinkkinä: mahtava etu on, jos pääurakoitsija on ennenkin toiminut yhdessä muiden urakoitsijoiden kanssa. Jaan ja Jarmo olivat entuudestaan vanhoja tuttuja useammasta projektista.

Sisätasoitukset, maalauksen ja talon ulkorappauksen suoritti Etelän Rappaus / Mikk Maask. Mikk ensitapaaminen antoi hieman arrogantin kuvan miehestä, mutta kokonaistoimitus oli upeaa jälkeä. Homma eteni ammattilaisten toimesta ja jos minkäänlaista huomauttamista oli työn jäljessä, niin korjaukset tehtiin välittömästi. Parasta oli, ettei Mikk lähtenyt minkäänlaiseen väittelyyn työn jäljestä, vaan keskittyi enemmän asioiden aikaansaamiseen. Lisäksi hän kävi riitttävän usein talolla, jolloin voitiin keskustella yksityiskohtaisesti työsuoritusten tekotavasta ja etenemisestä.

1 kommentti:

  1. Hei! Kaunis koti teillä. Meillä sama rappausurakoutsija eikä mennyt putkeen. Sekakäyttivät sopimuksenvastaisesti eri valmistajien tuotteita ja laskivat sen varaan ettemme nää ja ymmärrä mitä seiniin vedetään. Pilasivat myös kattopellityksiä surkeilla suojauksilla.

    VastaaPoista